5.1.2016

Villasukkia


Viime vuoden neulomusten esittely alkaa! Yhden työn olen jo saanut valmiiksi tänä vuonna ja useampikin on kesken, joten täytyy rivakasti esitellä vanhat alta pois! 

Alku syksystä lapsilla ilmeni akuutti villasukkapula. Neuloin kolmet sukat sitä helpottamaan.




Ensin neuloin esikoiselle Nallesta ihan perussukat. Joustinneule jatkuu jalkaterän päälle ja kantalapun reunoissa neuloin 3 s ainaoikein. Kiva pieni yksityiskohta. Pienemmälle neuloin samasta langasta samalla idealla, mutta ilman kantalapun ainaoikeaa. Resorin, kantapään ja sukan kärjen neuloin valkoisella, jotta erottaa kumman sukat on kyseessä. Huonosti saa kyllä kuvista mitään selvää..


Syksyllä oli tulossa mökkireissu eivätkä lapset suostu pitämään sisätossuja muualla kuin kerhossa. Pienemmälle neuloin 7 veljeksen jämälangoista raitasukat ja tein pohjaan  pieniä läiskiä "jarrusukka-aineella". Tein jarrut myös eräisiin esikoisen vanhoihin villasukkiin. Ihan hyvin toimi, sukat lämmittivät varpaita eivätkä olleet liian liukkaat.

-Marlee-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!