8.1.2015

Villasukat – kärjestä varteen neulotut


Ostin alkukesästä Novitan 7 veljestä -liitteen ja siinä oli ohje kärjestä aloitettavien sukkien neulomiseen. Tällaisten sukkien tekeminen on aika kauan ollut sillä pitkällä to do -listalla ja kun nyt eteen tupsahti hyvä ohje, ei ollut enää syytä viivyttää näiden aloittamista. Lankana 7 veljestä ja puikot kokoa 3,5. Pohkeessa kulkevaa pitsikuviota hieman muokkasin, eikä se vieläkään ole ihan mieluisin.


Sukat aloittelin jo joskus heinäkuussa. Mökillä kellin helteellä riippukeinussa ja neuloin näitä. Työ seisoi aina välillä, kun oli ongelmia ensin työn aloituksessa, kun tuli luettua siinä neuloosissa ohje huonosti ja purkuhommiksi meni. Sitten tuskailin tuon tiimalasikantapään kanssa. No, sekin sitten jotenkin sujui. Sitten pohkeeseen tuleva pitsikuvio ei miellyttänyt ja sen vuoksi purin taas työtä. Kirsikkana kakun päällä en osannut päättää minkä pituset varret sukkiin haluan. Sukat pötköttivät siis lähes valmiina monta kuukautta. No, lopulta sain nämä valmiiksi tuossa joulun pyhinä, kun kaikki joululahjat olin saanut valmiiksi. Nämä on nätit ja yksi sukkatilaus tuli jo. 

-Ansku-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!