11.12.2013

Tilda-tonttu

Olen kantanut kirjastosta kotiin useamman Tone Finnangerin Tilda-kirjan ja tämä tonttu oli ensimmäinen toteutukseen päässyt Tilda-ohje. Kaavat tonttuun olen löytänyt netistä ja ompeluohjeet löysin kirjoista Tilda's Winter Ideas ja Satumainen Talvi. Tässä tonttu silmiä vaille valmiina.



Kaavat tonttuun löysin Pinterestistä. Kankaat ovat tavallista puuvillaista lakanakangasta. Vartalon ihonvärisen kankaan taakse silitin tukikankaan, jotta siitä tulisi vähän jämäkämpi. 


Vartalon osat piirretään kaksinkertaiselle kankaalle (huom! oikeat puolet vastakkain!) ja ommellaan. Osat leikataan noin 4 mm päästä ompeleesta ja käännetään ympäri. Kääntäminen vaati ainakin minulta pitkää pinnaa, sillä nuo kapeat raajat oli hitaat kääntää. Kääntämisessä voi käyttää apuna esimerkiksi puutikkua tai paksua neulepuikkoa.


Käännetyt osat silitetään ja täytetään vanulla. Myös täyttämisessä voi käyttää apuna tikkua tai neulepuikkoa. Vartaloa täyttäessä kannattaa aloittaa lakin kärjestä pienellä määrällä vanua ja täyttää pää huolella. 


Sitten onkin jäljellä enää tontun kasaaminen. Vartalon alaosan saumavara käännetään sisälle ja jalkojen saumavara asetetaan aukon sisään ja sauma ommellaan kiinni. Käsien saumavarat taitetaan käsivarsien sisään ja ommellaan paikoilleen. Valmista tuli!

Seuraavaksi täytyy tehdä tontulle vaatteet. Eihän sitä alastomana sovi kuljeskella! Siitä projektista sitten joskus myöhemmin.

-A-

P.S. Kaavat ja ohjeet tonttuun löytyvät Tone Finnangerin kirjasta Tilda's christmas ideas. Silmät tein kastamalla nuppineulan nuppipään ruskeaan kangasväriin ja tökkäämällä sillä sitten silmän tontulle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!